Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Vieraskirja  1  2  3  > [ Kirjoita ]

Nimi: Haisuli (myöhäinen tuntitarina)

31.05.2011 20:04
tulin kattoo näitä sivui vasta klo 19.45 eli myöhässä mut ei se haittaa

Jännitti eka tunti. Päässäni pyöri ajatuksia vain mitä kaikkea kamalaa tai vähemmän kamalaa sapa olisi keksinyt pääni menoksi! Harjasin Krisun ja laitoin varusteet (en jaksa kertoo tarkemmi). Talutin Krisun kentälle ja siellä sapa jo odottikin. Nousin selkään ja eikun menoksi. ensin otin alkukäynnit ja sen jälkeen menimme käynnissä voltteja, täyskaartoja ja kaikkia ihania kiemuroita. Krisu oli yllättävän taipuisa. Siirsimme raviin ja sapa neuvoi miten voisin treenata huojuvaa tasapainoani. Pohkeen väistötkin menivät mielestäni mukavasti. Sapa joutui välillä huomauttelemaan ryhdistä, lössöiskä käsistä ja selvistä avuista. Kun vihdoin siirsin laukkaan, niin Krisu teki heti alkajaisiksi pukit. "Häbölöää": huusin samalla kun lensin kaulalle. sai kivuttua onneksi takaisin satulaan. Harjoittelimme pienenpiä laukkaympyröitä ja suurempia. Istuin hieman liian etukenossa joten jouduin keskittymään kunnolla että muistaisin myäs istua oikein. Otin loppukäynnit ja vein Krisun talliin. Opin paljon uutta ja sain huviä vinkkejä. Otin Krisulta varusteet pois, harjasin ja annoin ruuat.

Nimi: Haisuli

01.05.2011 11:54
No joo... mut ku en jaksanu enää kirjottaa krisun tarinan jälkeen

Nimi: Haisuli(camsu ja Krisu)

20.04.2011 11:59
*Jeah! Vihdoin loma, ja vielä pääsiäisloma! Saa syödä suklaata ja olla tallilla niin kauan kun haluaa tai ainakin melkein.* Mietin kun astelin tallin pihalle. Menin suoraan talliin siivoamaan. Karsina oli aika likainen kun en ollut siivoillut. Sen jälkeen putsasin juoma- ja ruoka-astian. Kaadoin uutta vettä ja laitoin ruuat valmiiksi. Hain Krisun tarhasta ja otin kaviot. Sitten aloin harjata. Krisu oli ollut ilman loimea ja tainnut ottaa kaiken ilon irti mutalammikoista! Huokaisin syvään ennen kun aloitin. Harjauksessa ei kestänyt hirveän kauaa (onneksi) hain pelkästään suitset. Olin päättänyt treenata hyvin huonoa tasapainoani. Krisu oli innoissaan ajatuksesta ilman kiristävää satulavuotä. Talutin Krisun tallin pihalle ja nousin selkään. Menin maastoon.

Oli kivaa kun lumet oli jo sulanut. Krisu oli erittäin rento. Kun alkulämpät oli suoritettu, niin nostin ravin. "ÖÄÄÄ! Japuvaa!(suomeks apua)" Karjuin kun pompin selässä. Pian pääsin kuitenkin juoneen sisälle ja aloin pikkuhiljaa nauttia ravaamisesta. otin käyntiin ja etsin sopivan laukkasuoran jossa olisi hyvä pohja kiihdyttelylle. Ha! pian bongasin paikan ja annoin Krisulle pohkeita. Krisu meni ihanan reippaasti. Minun kylläkin piti tarrata kaulasta että pysyin selässä! Olimme ratsastaneet jo yli tunnin! Oli aika palata takaisin tallille. Otin Krisulta varusteet pois ja vein laitumelle. Seuraavana oli vuorossa Camsu! Annoin ensiksi ruokaa va vettä. Jalkani olivat ihan muussia joten en varmaan jaksasi mennä lenkille... Leikin kuitenkin hetken ja harjasin Camsun. Sittem lähdin kotiin!

Loppu!

Vastaus:

ihan ok tarina
mutta Camsun kanssa voisi tehdä vaikka vähän kävelyä jotta se ei sentään kokonaan nuudu ja kuole pois...

saat kuitenkin 15tr

-sapa

Nimi: Haisuli(askeseen sapan vastaukseen)

01.04.2011 17:28
Joo! No toi oli aika rauhallista, pelkkää aivojumppaa ja tallustelua luokseni...

Nimi: Haisuli (Camsu)

28.03.2011 20:38
Tänään olin päättänyt pitää Camsulle temppupäivän! En siis menisi lenkille vaan opettaisin erilaisia käskyjä, ainakin yrittäisin... Camsu juoksi tapansa mukaan minua vastaan, menin antamaan hänelle ruokaa ja vettä. Kun Camsu oli syönyt menin hakemaan herkkuja. Camsu katsoi minuun, aivan kuin kysyen "Hei, eiks me mennäkkään mettään?? Mitä tää nyt on!?!?" Kun olin löytänyt herkut menin ulos.

Käännyin Camsua vastatusten ja sanoin "Istu" No, ei siinä kauaa mennyt kun Camsun peffa tunpsahti maahan  . Seuraavaksi testasin odota käskyä. Annoin käsimerkin ja laskin herkun pienen välimatkan päähän ja sanoin "odota". Kun Camsu totteli laskin käteni ja sanoin "tule". Treenasin käskyä jonkin aikaa ja pian Camsu jo melkein antoi olla herkun tassunsa päällä! Tai no ei ihan...

Seuraavaksi treenasin vierellä kulkemista/seuraa käskyä. Siitä olisi varmasti apua lenkeillä! Taputin kylkeäni ja sanoin "vierelle" Camsu ei aivan heti hoksannut miten pitäisi toimia mutta kyllä se pian alkoi sujua. Kun Camsu tuli jo vierelle, seuraavaksi lisäsin siihän perään käskyn "seuraa". Camsu oli vierelläni, lähdin kävelemään hitaasti ja sanoin "seuraa" Pidin namia Camsun puoleisessa kädessä jotta sen olisi helpompi tajuta jutun juoni! Oli jo myöhä ja kumpikaan meistä ei enää jaksasut harjoitella. Niinpä harjasin vielä Camsun turkin ja lähdin kotiin!

The end!Toivottavasti oli hiukan erilainen kuin yleensä, eikä liian tylsä! Onhan käskyjen opettamisesta aika vaikea saada kiinnostavaa tekstiä...

Vastaus:

hieno tarina!!
saat siitä 15tr
muista olla rauhallisempi Camsun kanssa!

-sapa

Nimi: Haisuli (Krisun kisatarina)

25.03.2011 20:07
Tänään olisi se päivä kun kisaisin ihanalla hoitsullani! Menin tallille jo aikaisin aamulla, että olisi tarpeeksi aikaa valmistautua. Krisu oltiin kuitenki jo ehditty viedä laitumelle, niinpä menin siivoamaan tallia. Siinä ei mennyt edes kauan, hain heinäverkon ja tungin siihen heiniä ja vein traileriin. Laitoin myös hieman vettä. Menin hakemaan Krisua laitumelta. Krisu tölläsi minua silmät pyöreinäkun tulin hakemaan sitä niin aikaisin. Karsinassa otin palleroiseltani loimet pois ja hain harjat. Harjasin Krisun perusteellisesti ja otin kaviot. Selvitin myös Krisun etuharjan ja hännän. Ihan harjapakin pohjalta löytyi karvankiillotussuihke! Päätin kokeilla sitä ja pian Krisusta oli muuttunut sädehtivä hurmuri! Talutin Krisun traileriin ja hain satulan ja suitset. Vein ne auton takahutlaariin ja menin vaihtamaan kisavaatteet ja hain kypärän ja raipan. Tarkistin että kaikki tarvittava oli mukana.

Ja eikun matkaan! Puolivälissä matkaa koitin katsoa takaikkunasta että oliko kaikki hyvin, mutta eihän sieltä mitään näkynt! Onneksi kisatalli näkyi jo, no eihän se nyt mikään helpotus ollut, silloinhan minä vasta aloin panikoimaan! Tallin pihalla talutin krisun ulos ja sidoin kiinni tolppaan.

Laitoin satulan ja suitset Krisulle, ja itse laitoin kyprän päähän. Otin rja nousin selkään. Koitin rentoutua, mikä oli erittäin vaikeaa. Talli jossa olimme oli aika suuri, siellä oli kaksi maneesia, toinen oli lämmittelymaneesi ja toinen sitten kisamaneesi.(ainakin kiasapäivän ajan) Verkkamaneesiin oli rakennettu pari pientä estettä. Aloitin normaalisti käynnillä ja siitä jatkoin niinkuin yleensäkin, raviin ja lopuksi laukkaan. Krisu tuntui erittäin rennolta joten yritin hypätä esteen. Jeijj! Se meni tosi hyvin, sanoin ja taputin Krisua kaulalle. Pian maneesiin tultiin sanomaan että 50cm luokka oli alkamassa. Siirryin siis toiseen maneesiin.

Aikaa oli vielä 15 minuuttia, aloin pänttäämään rataa päähäni. Se tuntui aika helpolta. Katsoin kolmen ratsukon suorituksen, ja sitten oli minun vuoroni! Kun pilliin vihellettiin annoin pohkeita ja suuntasin ensimmäiselle esteelle. Krisu ponnisti ja onnistuimme ylittämään ensimmäisen esteen! (WOW! siis tosi hienoo )Viidennen esteen jälkeen oli aikas jyrkkä kurvi. Mutta siitä huolimatta suoritimme koko radan puhtaasti (ei kylläkään mitään hirmivauhtia)! Sain merkin ja aloitin "jatkoradan" (tai mikä se nyt onkaan) Mutta viimeisellä esteellä kolahti ja tuli pudotus!

Olin kuitenkin hirmuisen tyytyväinen! Seuraavana olisi vuorossa palkintojenjako! (SAPA,SAAT PÄÄTTÄÄ ITSE MITEN MONENNENNEKSI TULIN! Koska en itse osaa päättää!!) Otin krisulta varusteet pois ja talutin traileriin. Paluumatka ei kestänyt yhtä kauan kuin menomatka. Kotitallilla annoin Krisulle iltaruuat ja vettä. Vain varusteet paikoilleen ja lähdin kotiin.

THE END!!

Vastaus:

Hei wow tää oli hieno tarina!!!
saaat siitä 30tr
ja aikasi kisoissa oli 1.54.3
ONNEKSI olkoon tulit kolmanneksi ja saat 15tr ja 15porkkanan porkkanapussin!!

-sapa

Nimi: Haisuli(camsu)

19.03.2011 12:16
(...jatkoa)Lähdimme tällä kertaa eri suuntaan kuin yleensä. Camsu oli aivan pihalla kun ei mentykkään toiseen suuntaan. Lyllersin aika hitaasti, koska ajattelin koulua. Hyrr... tuli kylmät väreet ajatellessani meidän kammottavaa opettajaa joka taas huutaisi jollekkin oppilaalle, ja seisottaisi koko luokkaa puolisen tuntia. *bling* Tipahdin takaisin todellisuuteen ja päätin nauttia kaikin siemauksin lenkistä. Camsulla näytti olevan energiaa joten hölkkäsinne ihan pikkuriikkisen pätkän. puolen tunnin jälkeen olimme jo melkein kotona.

Päästin Camsun tallin pihalla irti ja tarkistin että kaikki oli hyvin. Moikkasin vielä pikaisesti Krisua ja lähdin kotiin.

Vastaus:

hieno tarina! varsinkin kun haukuit meijän opee!
saat 5tr

-sapa

Nimi: Jeppuliini
Kotisivut: http://www.petplanet.suntuubi.com/

13.03.2011 13:11
Mulla on pakottava kiire. 1h koneaikaa joka päivä ja pitäis ehtii tehä kaikkee! En ehdi enää hoitamaan Tuhtia. Vihtoria jonkin verran mutta en tarpeeksi. MUN PITÄÄ OTTAA LoPaRiT! Sorii!

-Jeppuliini

Nimi: Haisuli(Camsu)

07.03.2011 16:59
Kun olin saanut pari päivää toipua laivamatkasta niin oli aika hoitaa Camsua! Puin vaatteet päälleni ja menin ulos. Kaikki tiet olivat ihan jäässä... "Öääääääö!" *tumps* Kaaduin!  Hyvä minä, jatoin matkaa entistä varovaisemmin. Tallin pihalla Camsu iloitsi tulostani. Menin heti antamaan sille ruokaa ja vettä. Kun Camsu oli syönyt niin annoin sille ostamani purulelun harjauksen ajaksi. Hain fleksin, kun Camsu näki sen se jätti heti purulelun rauhaan .
Talutin Camsun metsään. (JATKUUUUU...)

Vastaus:

hienoo saat siitä 5tr saat lisäpisteitä siitä toisesta tarinasta sitten!
ps. hei nyt voisit ruvetav otamaan camsun kanssa rauhallisesti jotta ei tule ongelmia pentujen kanssa.... kiitos

-sapa

Nimi: Haisuli(Krisu)

02.03.2011 14:30
Nousin bussista ja menin tallille. Krisu odotti jo minua innokkaasti laitumella. Taputin Krisua kaulalle ja menin talliin. Otin loimet pois ja hain kottikärryt, aloin lapioimaan. Seuraavaksi annoin lämmintä vettä, heiniä ja kauraa. Sitten menin hakemaan Krisua laitumelta.

Otin Krisun kiinni ja talutin talliin. Krisu alkoi tapansa mukaan ahmia ruokaansa. Hain satulan ja suitset. Laitoin ne karsinan oven päälle, hain harjat ja suojat. Samalla kun harjasin Krisua niin mietin että mitä tekisin tänään? Ai niin estekisat! Olisi järkevintä treenata.(KATSOIN blogin enkä löytänyt MILLOIN ne ovat! Eli onko ne jo mennyt?)Laitoin suojat ongelmitta. Satulavyötä kiristäessä ei oikein tahtonut pysyä paikallaan. Suitset sain kuitenkin laitettua sujuvasti. Talutin Krisun kentän viereen ja sidoin kiinni. Aloin kokoamaan esteitä. Laitoin kentäm päähän puomeja ja toiselle pitkälle sivulle 50cm okserin. Toiselle pitkälle sivulle laitoin kolmen sarjan. Irrotin Krisun ja nousin selkään.

Aloitin pitkin ohjin ja parin kierroksen jälkeen otin ohjat tuntumalle ja aloitin menemällä puomeja. Krisu meni reippaasti ja tahdikkaasti. Eikä puomit tainnut paljoa kolista. Siirsin raviin, menin vielä pari kertaa puomeja ja sitten koitin toooosi matalaa sarjaa ravissa. Annoin phkeita ja korjasin hieman suuntaa. "Hop... hop... hop.." Onnistuimme ylittämään kaikki esteet vaikka vähän horjuinkin. Seuraavalla kerralla Krisu kielsi viimeisellä mutta onneksi en tippunut. Nostin laukan ja suuntasin okserille. Annoin pohkeita, mutta toinen puomeista putosi . Nostin sen ja toisella kerralla ylitimme sen suurella ilmavaralla. Nousin selästä la korotin sarjaa 40senttimetriin. Nousin selkään ja sarja ylittyi helposti. Kun olimme noin 1h hyppineet niin otin loppukäynnit.

Nousin selästä ja talutin krisun talliin. Otin varusteet pois ja laitoin loimen. Hain kaksi porkkanaa ja tein niitten avulla venytyksiä. Talutin krisun ulos ja menin putsaamaan varusteita. Kun varusteet olivat puhtaat niin lähdin kotiin!

THE END! muista vähentää multa 2 porkkanaa?

Vastaus:

hienoa nyt kirjoitat jo erittäin hyviä tarinoita!!
mutta muista että lyhenteitä ei tarinassa kannata käyttää siitä saa miinusta...
saat kuitenkin 14tr
muuten hieno tarina!!

-sapa

Nimi: Jeppuliini
Kotisivut: http://www.petplanet.suntuubi.com/

28.02.2011 20:55
Moikka,

Tänään en ehtinyt hoitaa ennen judo-treenejäni joten tulin sitten n. klo 21.00, mutta ei se vihtoria haitannut!
Onneksi tänään oli aikasta lämmitä joten en palellut matkalla tänne hoitolaan. Vihtori oli kaakkinut kahden viikon aikana aikamoiset kakit. "YÄK!" Siispä ekana avasin häkin oven ja Vihtori tuli ulos. Laitoin vihtorille tuoreruokaa ja taas tuoreruoka sisälsi ne samat ainekset(tiedät varmaan kun olen kirjottanu ne niin monta kertaaa!) Veden vaihdoin kylmään ja uslkauduin laittamaan muutaman jäänkin veteen... Hyrr!

Kakkapusseina käytän (Peppikselläkin) Pakastepusseja. Niitä sitten tarvittiinkin jopa neljä/4 kpp kakkoihin ja pissoihin. "Aikamoiset plörät olet vääntänyt tänne! "sanoin kakkapeppu Vihtorille. Kakkapeppu???! Vihtorin peppu oli ruskea!!! Pesin Vihtorin ja se näytti paljon tyytyväisemmältä. Laitoin kanin takaisin häkkiin ja lähdin kotiin.



-Jeppuliini

Vastaus:

ihan ok rarina!!
saat siitä 5tr koska virheitä oli jonkun verran...

-sapa

Nimi: Haisuli

20.02.2011 16:10
Toi alempi oli siis Krisun ja tämä on Camsun tarina.

Kun olin tullut kotoa syömästä niin menin uudestaan tallille hoitamaan Camsua. En nähnyt Camsua missään, yleensähän se tulee minua vastaan. Ensiksi kävin katsomassa kentän, jos se vaikka olisi ollut siellä vahtaamassa heppoja. Mutta ei, ei se ainakaan ulkona ollut. Menin katsomaan satulahuoneeseen ja siellähän Camsu nukkui . Camsu kuitenkin heräsi heti ja tuli tervehtimään minua. Annoin ruuat ja vettä. Camsu sai syödä rauhassa sillä aikaa kun hain sen talutushihnaa joka oli melkein aina hukassa. Löysin sen vihdoin ja otin Camsun kiinni.

Kävelimme reippaasti metsässä. Juoksimme pikku pätkiä ja hypittiin matalien puunrunkojen yli. Camsu alkoi väsyä, joten hidastimme tahtia. Camsun kanssa voisi varmaan pikkuhiljaa alkaa lyhentää lenkkejä. Kun olimme noin 45min tallustelleet niin olimme jo melkein tallilla.

Päästin Camsun irti ja silitin sitä hetkisen. Moikkasin myös Krisua ennen kun lähtisin kotiin.

LOPPU<3<3<3<3<3<3 (aikas lyhyt tuli)

Vastaus:

ihan ok
saat 6tr

-sapa

©2020 Kitty Garden - suntuubi.com